Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • C1-pojat tulivat valoshown saattelemana sisään kotiottelussaan. Kuva: Piritta Malinen

    Junioreiden SM-sarjojen puolivälierät tarjoilivat melkoista jännitystä menneen viikonlopun ja alkuviikon aikana. Kaikki Steelersin neljä SM-sarjoissa kuluvalla kaudella pelannutta joukkuetta selvittivät tiensä 8 parhaan joukkoon pudotuspeleihin, B-tytöt jatkoivat taivaltaan kohti välieriä ja mitaliotteluita.

    B-pojat pelasivat kovan sarjan miesten liigakokemusta omaavaa LaSBia vastaan. Lammilaiset veivät Iittala-hallin ensimmäisen tasaisissa merkeissä edenneen kohtaamisen lukemin 7-5. Toisessa kohtaamisessa LaSB oli terävämpi heti alusta lähtien ja meni lopulta Justus Kainulaisen johdolla selvin numeroin jatkoon otteluvoittojen ollessa 2-0. B-pojilta joka tapauksessa erittäin ryhdikäs kausi!

    C1-pojat hävisivät niukasti ensimmäisen ottelun EräViikingit Blackin vieraana, mutta sunnuntainen kotipeli tuotti tulosta ja taululle kirjattiin 9-6 voitto. Ottelun tehomiehinä toimivat Pieti Alatalo (2+2), Lassi Lehmusto (3+0), Aleksi Hiltunen (3+0) sekä Joonas Viitanen (0+5).  Maanantainen ratkaisupeli osoitti kuitenkin salibandyn kauneuden ja karuuden kun EräViikingit nousi kahdella viimeisen minuutin maalillaan tasoihin ja meni jatkoajalla sarjasta jatkoon voitoin 2-1. Hieno taistelu karsintojen kautta pudotuspeleihin tiensä raivanneelta joukkueelta, josta löytyy monta erittäin paljon kauden aikana kehittynyttä pelaajaa.

    Myös B-tyttöjen puolivälierät tarjosivat jännitystä. Tytöt ryöstivät perjantaina PSS:n kotiedun lukemin 5-2, mutta porvoolaiset kävivät vuorostaan Hämeenlinnassa ryöstöretkellä sunnuntaina. Näin ratkaisu siirtyi tiistaina Porvoossa pelattuun otteluun. PSS vei ottelun ensimmäisen erän lukemin 1-0, mutta Steelersin tasoitettua ottelun toisen erän alussa, eivät porvoolaiset enää johtoon päässeet. Ottelu eteni joukkueiden iskiessä maaleja tasatahtiin, mutta hämeenlinnalaiset pysyivät yhden askeleen edellä. PSS:n Laura Kariniemi tasoitti ottelun vielä ajassa 57:50, mutta ajassa 62:21 Emma Kankainen räjäytti vaihtopenkin tuuletuksiin ratkaisemalla ottelun ja sarjan iskemällä taululle lukemat 6-7. Koko ottelusarjassa ja erityisesti ratkaisuottelussa Terästyttöjen ykköskenttä oli rautaa. Alisa Mäkelä ja Erika Laine iskivät tehot 2+1, Annu Selinummi (1+1) ja Emma Kankainen (1+0) iskivät maalit ja Ellinoora Vihreäsaari syötti yhden osuman. 2. kentän Mari Seppänen (0+2) toimi tarjoilijan roolissa ylivoimalla.

    B-tyttöjen kausi jatkuu välierissä Pirkkalan Pirkkoja vastaan. Ottelusarja on jälleen kahdesta voitosta poikki, ohessa kahden ensimmäisen ottelun aikataulut. Tervetuloa kannustamaan Terästytöt kohti finaaleja!

    Pe 7.4. klo 19:30 Pirkkalan vapaa-ajan keskus
    Su 9.4. klo 15:00 Elenia Areena

    Loppuun vielä onnittelut myös D1-pojille Eliittisarjan loppuhuipennuspaikasta, hieno suoritus!

      Takaisin