Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Päävalmentaja Petri Kemppaisen suojatit lähtevät parantamaan otteitaan keskiviikosta. Kuva: Riku Hasari

    Steelersin miesten edustusjoukkue matkustaa perjantai-illan kunniaksi Espoon Otahalliin, jossa isäntänä toimii Westend Indians. Viime kaudesta vahvistunut Indians on aloittanut kautensa pirteästi, joten haaste ei ainakaan helpotu keskiviikon kotiotteluun verrattuna.

     

    Steelers pelasi keskiviikkona kotiottelussaan hyvän ensimmäisen erän, mutta toisen erän puolivälistä alkanut pelillinen laskusuhdanne tuotti lopulta viidennen tappion putkeen. KrP-ottelussa muutamassa ottelussa nähty pallovarmuus, viisikon tukeminen ja viimeistely jäivät lopulta vajaaksi. Maalivahti Pasi Järvinen piti otteillaan Teräsmiesryhmää pystyssä, joten maalivahtipeli Hämeenlinnalaisilla on hyvässä kunnossa.

     

    Indians on aloittanut kautensa hienosti, vaikka kuudesta ottelusta varsinaisen peliajan voittoja on kertynyt vain kaksi. Kärkipään joukkueista Indians on kuitenkin kohdannut jo Classicin, TPS:n, Nokian KrP:n ja SPV:n. Etenkin viime kauden hopeajoukkue TPS:n kaataminen kotiottelussa oli iso sulka Intiaaniheimon päähineeseen, eikä Indians taipunut varsinaisella peliajalla SPV:lle tai Nokian KrP:llekaan. Indiansille on helposti ennustettavissa helpompia otteluita ennen toisen kierroksen aloitusta. 

     

    Indians on pelaamassaan kuudessa ottelussa päästänyt 22 maalia, joka on kolmanneksi vähiten liigassa joten maalipaikkojen käyttö tehokkaasti tulee olemaan isossa roolissa perjantai-iltana vierasjoukkueen kannalta. Kääntöpuolena Indians ei ole myöskään tehnyt kuin 28 maalia kuuteen otteluun joten maali-iloittelua perjantaina tuskin nähdään molempien joukkueiden puolustaessa omalla tasollaan.

     

    Perjantain ottelusta Indiansia vastaan on odotettavissa siis hieman matalatempoisempi ottelu, sillä Intiaaniheimo on tunnettu kovasta ja kurinalaisesta puolustamisesta sekä hyvästä maltista pallon kanssa varsinkin avauspelaamisessa. Erinomainen pelitapa yhdistettynä runkopelaajien, kuten Aaro Astalan (4+5), Tuomas Harjulan (0+4), Valtteri Kainulaisen (6+6) sekä Sveitsistä palanneen Santeri Toropaisen (1+2) kaltaisiin pallotaitureihin takaavat sen, että Indians pystyy kääntöpaikoistaan viimeistelemään hyvällä prosentilla ja jäädyttämään peliä johtoasemassa.

     

     Steelersin päävalmentaja Petri Kemppaisella on Indiansin kaatoon selkeät teesit:

     

     “Kaikkea pitää parantaa keskiviikkoon verrattuna valmennuksesta lähtien. Kaikki lähtee siitä, että pelataan omaa peliä, ollaan kuitenkin nähty että se toimii. Täytyy myös valmistautua vähämaaliseen otteluun ja pelata 60-minuuttia sen vaatimalla maltilla sekä käyttää omat maalipaikat tehokkaasti.”


     

    Indians - Steelers Espoon Otahallilla 18.10. kello 18.30

    Ottelusta tarjolla lähetys Ruutu+ -palvelussa osoitteessa https://www.ruutu.fi/stream/3483841

    Tagit: miehet  
      Takaisin