Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Jussi Sihvonen on saanut Teräsmiehen hyvään lentoon, takana on neljän pelin voittoputki. Kuva: Riku Hasari

    Viime kaudella Teräsmiehet Salibandyliigan karsintaotteluissa kohdannut rakkilauma saapuu Elenia Areenalle.

    Kauden aiempi kohtaaminen Rauman Kauppiksella päättyi isäntien 5-2 voittoon, mikä tarkoittaa sitä, että Salba on voittanut joukkueiden neljästä viimeisestä kohtaamisesta jokaisen. MM-kisojen tuoman tauon jälkeen raumalaiset tosin eivät ole pistepussiaan kartuttaneet, toisin kuin isännät, jotka seilaavat neljän pelin voittoputkessa.

    Teräsmiehet löytyvät sarjataulukossa aivan playoff-paikan kannasta sijalta 9. Kovimpia pisterohmuja ovat olleet Timo Johansson (17+6) sekä Iiro Nurminen (11+12). Alkukauden ilahduttavinta antia on kuitenkin esittänyt mies maalilla, Tomi Aaltonen, jolla on koko sarjan paras torjuntaprosentti 82.98%. Steelers on tehnyt maaleja 15 ottelussaan 88 kappaletta ja omassa päässä on kolissut tasan 100 kertaa. Per ottelu nämä tarkoittaa 5,9 tehtyä maalia ja 6,7 päästettyä maalia.

    SalBan paras pistemies on ollut Miikka Sokka tehoilla 10+10=20. Ykkösmaalivahdin viittaa alkukaudella kantanut Teemu Kortelainen on torjunut 74.11% tarkkuudella. Raumalaisten maalinteko on tökkinyt, sillä joukkue on onnistunut vain 58 kertaa ohittamaan vastustajan maalivahdin, eli keskimäärin noin 3,9 kertaa ottelussa. Oman maalin verkosta palloa on kaivettu keskimäärin 7 kertaa ottelussa, yhteensä siis 105 osumaa on syntynyt raumalaispäätyyn.

    Steelers esittelee ottelussa jälleen yhden uuden kaappauksen, kun pelaajamarkkinoilta on löytynyt liigakokemusta omaava Mikko Ruokolainen. FT Trackersin ajoilta hämeenlinnalaisyleisölle tuttu puolustaja on summannut aiemmissa 50 salibandyliigaottelussaan tehot 6+13 ja kerännyt päälle vielä 53 minuuttia jäähyjä. Ripeä toimituksemme saikin jo jonkin aikaa joukkueen mukana harjoitelleen Mikon kiinni ennen varsinaista Steelers-debyyttiä ja samalla kyseltiin kuulumiset.

    -Salibandyn parissa viimeksi pelejä on tullut kaudella 2014-2015 RSS Panthersin riveissä. Muuten on aika mennyt jääkiekon parissa ja nyt ollut vuoden pelaamatta oikeastaan mitään. Ei auta muuta kuin nöyrin mielin lähteä peleille, mutta intoa on kuin pienellä pojalla. On ollut mukava päästä pitkästä aikaa treenaamaan vanhojen tuttujen kanssa ja samalla tietty nähdä miten taitavia nuoria jätkiä tämä joukkue on täynnä.

    Steelers - SalBa klo 17 @ Elenia Areena, ennakkoliput ja lisätiedot täältä!

      Takaisin