Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Kuva: Riku Hasari
    Steelersin edustusjoukkue päätti fyysisesti raskaan viikon Suomen Cupin ottelulla Happee Steamersia vastaan. Väsynyt joukkue teki tarvittavan määrän töitä ja meni jatkoon lopulta numeroin 4-6 (1-4, 2-1, 1-1).

    Selvänä ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Steelers otti kuskin paikan heti ottelun alussa Teemu Metsälän ja Daniel Megyaszain osumilla alle kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Olli Jaakonsaaren vaihtopenkiltä saama 2+10 minuutin jäähy antoi kuitenkin Steamersille paikan päästä peliin mukaan ja kokenut Jarno Hirvonen (0+2) tarjoilikin ylivoimalla namupassin Jussi Toivosen (2+0) lapaan, joka kavensi pelin kovalla laukauksellaan. Jere Liljenbäck ja Samuli Grönfors kuitenkin lisäsivät Teräsmiesten johtoa ennen taukoa, joten happea lähdettiin ottamaan lukemissa 1-4.

     

    Toinen erä pelattiin tilastollisesti tasaisesti molempien maalivahtien torjuessa 9 vetoa, mutta tehokkaammin paikkansa käytti Steamers, kun Jiri Tervo ja Toivonen kavensivat erän ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana lukemiksi 3-4. Tästä parin minuutin päästä Happeen puolustaja maksoi kuitenkin jo oppirahoja Miiro Maunulan höynäyttäessä vartaloharhautuksellaan itsensä läpiajoon vieden Steelersin taukolukemiksi jääneeseen 3-5 johtoon. 

     

    Aleksanteri Ihalaisen vietyä Teräsmiehet  3-6 johtoon ajassa 48.49 jatkopaikka Cupin seuraavalle kierrokselle alkoi näyttämään jo varmalta, eikä Otto Töytärin kavennusmaali ja lopun kuudella kenttäpelaajalla pelaaminen tuonut Steamersille haluttua tulosta. Teräsmiehille siis lopulta seitsemän päivän pelirupeamasta tuloksena jatkopaikka Suomen Cupista ja ansaittu kolmen viikon tauko. 

     

    Päävalmentaja Jussi Sihvosen mietteet pelistä ja raskaasta viikosta:

     

    • Täytyy sanoa pelistä että tehtiin aika liki se mitä tarvitsi, eikä hirveesti ylimääräistä. Vastustaja ei oikein missään vaiheessa päässyt haastamaan meitä ja oli sillä tavalla vähän unettava peli, vaikka saatiinkin onnistumisia laajalla rintamalla. Osa pelaajista myös pääsi meidän mukana pelaamaan pitkästä aikaa ja palvelivat meitä hyvin. 
       
    • Valitettavaa tietysti ettei pisteitä saatu runkosarjapeleistä, mutta onneksi mentiin Cupista seuraavalle kierrokselle. Kymmeneen päivään viisi peliä näkyi selvästi kropassa varsinkin Koovee –pelissä fyysisenä väsymyksenä. Hyvään paikkaan tulee tauko ja pääsemme kolme viikkoa treenaamaan kunnolla ja aloittamaan kaikki tietyllä tapaa alusta. Meillä on ohjelmassa paljon yhteisiä tapahtumia tauolla, jotta meillä on paljon yhteistä aikaa joukkueen kesken. Koitetaan yhteisillä tapahtumilla rentous takaisin tekemiseen. Nyt painetaan piste syyskaudelle ja aletaan keskittymään kevätkauden pistejahtiin liigassa.

     

    Steelersin kausi Salibandyliigassa jatkuu maajoukkuetauon jälkeen 17.12 Elenia-areenalla, kun uusiutunut ja kauden vahvasti aloittanut SPV saapuu Jari Hankkion, Mikko Kohosen ja Sami Kosken johtamana Teräsmiesten kotiluolaan!

    Tagit: miehet  
      Takaisin