Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Steelersille tukirahasto tukemaan salibandyharrastusta

    Steelers Hämeenlinna ry on perustanut tukirahaston, jonka tarkoituksena on mahdollistaa ja tukea vähävaraisten perheiden junioreiden ja nuorten salibandyharrastusta Steelers Hämeenlinna ry:n joukkueissa. Tukirahaston nimi on Steelers-tukirahasto.

    Steelers Hämeenlinna ry haluaa rahastolla mahdollistaa seurassa pelaavien alle 18-vuotiaiden (tai samana vuonna täyttäneiden) junioreiden ja nuorten salibandyharrastamisen jatkumisen myös silloin, kun se perheen taloudellisen tilanteen vuoksi olisi mahdollisesti vaikeaa. Steelers- tukirahastosta tuetaan joukkueiden kausimaksuihin liittyviä kustannuksia. Seuran toiminta- ja jäsenmaksut eivät kuulu tuen piiriin.

    Tukea Steelers-tukirahastosta voi hakea maksimissaan 80 % kauden kausimaksuista. Tämä tarkoittaa, että tuen lisäksi maksettavaksi jää aina vähintään 20 %:n omavastuuosuus ja seuran toiminta- ja jäsenmaksu.

    Tänä vuonna tuen viimeinen hakupäivä on 15.11.2020, jonka jälkeen kyseisen vuoden tukea ei voida hakea. Tukea ei myönnetä takautuvasti, vaan tuki kohdistuu tuleviin kausimaksuihin. Tukihakemukset käydään lävitse hakuajan päättymisen jälkeen seuran hallituksen seuraavassa kokouksessa. Tukien jakamisesta päättää seuran hallitus. Tuen myöntämisen kriteerit perustuvat pienituloisuuden määritelmään. Tukea voi saada myös poikkeuksellisen ja tilapäisen elämäntilanteen vuoksi. Steelers-tukirahaston mahdollistaa Salibandyn Tukisäätiö yhdessä Steelers Hämeenlinna ry:n kanssa.

    Steelers-tukirahastoon voivat antaa tukea itse seura tai kuka tahansa ulkopuolinen tukija. Mikäli olet kiinnostunut lahjoittamaan Steelers-tukirahastoon, ota yhteyttä seuran toiminnanjohtajaan, puh. 040 588 8354 tai noora.lavonen@steelers-salibandy.fi.

    Steelers-tukirahaston tukea voit hakea vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostitse. Lähetä hakemuksesi hallituksen sähköpostiosoitteeseen hallitus@steelers-salibandy.fi. Kaikki hakemuksissa annettavat tiedot ovat luottamuksellisia.

    Ohjeet hakemuksille: 

    img/file.php?id=113112

    Hakemuksesta tulee käydä ilmi seuraavat tiedot:

    • -  Pelaajan nimi

    • -  Pelaajan joukkue

    • -  Vanhemman/huoltajan nimi

    • -  Lyhyt kuvaus pelaajan/perheen tilanteesta

    • -  Arvio kausimaksujen määrästä (koko kauden osalta)

    • -  Haettava summa (max. 80 % kauden maksuista)

    • -  Pelaajan muut harrastukset

      Takaisin