Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Kuvateksti: Tiktube-ottelu oli viime kauden suuria taloudellisia onnistumisia. Kuvassa tubettajatähti Roni Back.

    Steelersille valittiin äskettäin uusi hallitus vuosikokouksessa. Kokoonpano muuttui jonkin verran. Puheenjohtajana jatkaa Arto Hiltunen ja rivijäseninä Tero Aalto, Marika Hämäläinen, Outi Koskela, Jarkko Lappalainen sekä Kai Lindfors,

    Uusiksi jäseniksi valittiin Susanna Seppänen ja John Alatalo.

    ”Otimme Susannan ja Johnin vastaan äärimmäisen suurella ilolla. Molemmat ovat niin sanotusti tekeviä persoonia”, puheenjohtaja Arto Hiltunen sanoo.

    Se tarkoittaa laajaa kokemusta Steelersistä ja seurakentästä.

    ”Susanna on naisten edustusjoukkueen viime kauden huoltaja. Oleellisen kertoo lempinimi Mama Seppänen”, Hiltunen sanoo.

    ”John on toiminut toiminut joukkueenjohtajana 12 vuoden siivun ja ollut seuran hallituksessa ennenkin.”

    ”Molemmat ovat nähneet jälkikasvunsa varttumisen naperosta liigatasolle. Perspektiivistä on hallituksessa.”

    Pois jättäytyivät hallituksesta nyt varapuheenjohtaja Juha Kauppinen sekä jäsenet Jani Rantanen, Toni Isotalo ja varajäsen Jari Salo. Isotalo jatkaa seuran IT-tukihenkilönä, Kauppinen viestinnän tukena. Marjo Pekkola jättäytyi pois varsinaisen jäsenen paikalta, mutta jatkaa varajäsenenä. Toisena varajäsenenä jatkaa Kaj Palmroth.

    *

    Seuralla on takana puolentoista vuoden rankka jakso. Seura kävi lähellä konkurssia loppuvuodesta 2020, jolloin uusi hallitus aloitti taipaleensa kriisitunnelmissa ylimääräisessä vuosikokouksessa.

    ”Hallituksen kokoaminen joulukuussa 2020 muistutti varmaan lähinnä Suomen hallituksen kokoamista! Siis puhelimessa ja kabineteissa istumisen määrässä. Toki ministeriksi ei tarvitse houkutella väkeä, silloin hieman houkuteltiinkin”, vitsailee nyt hallituksesta pois jättäytyvä Juha Kauppinen.

    Hänen mielestään hallitus on tehnyt uroteon.

    ”Raha rauhoittaa, se pätee aina. Talous on saatu oikaistua, koska hallituksessa on ollut riittävästi osaamista. Toinen tärkeä juttu on hyvä tunnelma, joka on välittynyt ulospäinkin varmasti. Hallituksessa on ollut halua puskea hommia seuran eteen.”

    Kauppisen mukaan kriittisin vaihe oli kevätkausi 2021, kriisipalaverin jälkeiset kuukaudet.

    ”Rahaa piti kerätä paljon. Sitä tekivät yhteistyösopimusten neuvottelijat isolla sydämellä. Samalla niskassa oli sadantonnin velat, joita piti alkaa maksaa ja järjestellä. Tähän löytyi hallituksesta talousosaamista.”

    ”Oma osuuteni oli vaikuttaa siihen, että seura näyttää uskottavalta, muuten rahaa olisi ollut turhaa pyytää. Se meni ihan hyvin. Jokunen video ja juttu on sitä varten tullut tehtyä. Mutta nyt on vuorokaudesta tunnit loppuneet. Valmentamista jatkan, mutta muuten on pakko vetää henkeä.”

    ”On ollut hienoa olla hallituksessa, jossa oli noin upea yhdessä tekemisen henki.”

    Kauppinen uskoo saman hengen jatkuvan hallituksessa ja lisää, että myös toimistossa on hyvät kemiat ja homma hyvin Jonna Janssonin ja Atte Kurkikankaan näpeissä.

    ”Ehkä nyt kenestäkään ei tunnu, että perässä olisi kivireki”, Kauppinen summaa.

    *

    Seuran 31. toukokuuta päivätty tilintarkastus kertoo Arto Hiltusen mukaan, että ”hyvä vire jatkuu”.

    Jo kevätkaudella 2021 taloutta saatiin oikaistua. Sama kehitys jatkui kauden 2021-22.

    ”Voittoa tehtiin vähän alle 44 000 euroa”, Hiltunen sanoo, ”tuon verran meidän tulovirta on ollut menoja suurempi.”

    ”Ollaan onnistuttu varainhankinnassa ja pidetty kulut pieninä.”

    Hiltunen nostaa esille näytösottelun Tubettajien ja Tiktokkaajien välillä, jolla Loimua-areena vedettiin lähes täyteen. Seuraturnaukset on saatu koronan jälkeen jälleen pidettyä, kesäleirit ovat vetäneet väkeä.

    ”Ja ollaan aidosti solmittu yhteistyökumppaneiden kanssa uusia sopimuksia.”

    Ylimääräisen kriisikokouksen aikoihin joulukuussa 2020 erääntyneitä laskuja oli lähes 100 000 euroa.

    ”Nyt jäljellä on 26 000 euroa, ja saajia on tasan yksi eli Liikuntahalliyhtiö. Velkaan on maksusuunnitelma, jossa on pysytty eurolleen. Viimeiset velat maksetaan 2023 joulukuussa.”

    Joulukuusta 2020 velkoja on maksettu pois 67 000 euroa, yksin kauden 2021-22 aikana 55 000 euroa.

    *

    Miten talouden oikaisu näkyy jäsenistölle?

    ”Joku voi ajatella, että maksettaisiinko plusmerkkisellä tuloksella joukkueille takaisin koronan aikaisia ylijäämiä tai että miksi ei hankittaisi paria kovaa peluria edustusjoukkueisiin”, Hiltunen sanoo.

    Ylijäämillä tarkoitetaan rahoja, jotka joukkueet olivat keränneet kausimaksuina ja jotka jäivät käyttämättä keväällä 2020. Seuran talous sakkasi, rahat sulivat kassasta.

    ”Vielä ainakaan ei olla siellä, että voitaisiin ylijäämiä maksaa takaisin. Tuo laskennallinen tilikauden voitto on mennyt seuran velkojen maksamiseen”, Hiltunen sanoo.

    ”Siis seuran. Ei edustusjoukkueiden. Tämä on myös tärkeä asia huomata.”

    Edustusjoukkueet ovat seuran tilinpidossa omia, erillisiä joukkueitaan. Urheilullisella puolella edustusjoukkueet putosivat viime kauden päätteeksi Divariin. Nyt on edessä uusi alku.

    Taloudellisesti molemmat joukkueet pääsivät kauden päätteeksi Hiltusen mukaan nollille.

    ”Sen tekivät mahdolliseksi isot koronatuet. Viime kaudella pelattiin osin ilman katsojia. Ja kun katsojia olisi saanut tulla, väki ei löytänyt lehtereille vielä. Tämä ilmiö on näkynyt salibandyssa samoin kuin muissa lajeissa.”

    ”Mutta meidän kohdalla talouden hyvä tilanne on kyllä ehdoton valttikortti”, Hiltunen lisää.

    *

    Hiltunen muistuttaa, että seuran velkojen maksaminenkin on hyödyttänyt harrastajia.

    ”Jäsenmaksuja ei ole jouduttu korottamaan. Se on hyvä joukkueille.”

    Toiminnassa on nyt vakautta, joka oli pahimmillaan kadoksissa.

    ”Nyt kun kassassa on hieman puskuria, joukkueiden ei tarvitse miettiä, menevätkö laskut eteenpäin joukkueiden momenteilta. Ne menevät. Ei tarvitse murehtia. Hyvä juttu sekin.”

    Nyt aletaan tarjota myös konkreettista hyvää joukkueille.

    ”Tälle kaudelle on tehty sopimus Sami Saarisen kanssa. Hän tukee joukkueiden valmentajia ja pitää osaltaan huolen, että toiminta palvelee pelaajia.”

    Saarinen on entinen huippupelaaja, joka pelasi satoja pelejä Divarissa ja liigassa Steelersissä ja TPS:ssä, missä saavutti SM-hopeaa.

    Steelersiin Saarista ei houkuteltu pelaamaan, vaan juniorityötä tukemaan.

    ”Käytännössä Sami on jo aloittanut arkitekemisen joukkueiden kanssa”, Hiltunen sanoo.

    ”Hän oli esimerkiksi P13-joukkueen kanssa Maajoukkuetietapahtumassa Eerikkilässä. Viikko sitten hän käväisi toki myös vetämässä Perhesäbää. Ja on ollut yhteydessä joihinkin joukkueisiin, sekä kerännyt pohjatietoja joukkueista ja valmennuksilta. Siis kartoittaa tilannetta.”

    Saarinen ei ole seuran kuukausipalkkainen työntekijä, vaan laskuttaa työstään.

    Hiltusen mukaan hallitus ei ole missään vaiheessa suunnitellut rakentavansa pelkän tiukan taloudenpidon varaan. Takavuosina jouduttiin irtisanomaan sekä urheilutoimenjohtaja että toiminnanjohtaja. Jatkon kannalta se ei ole kestävää.

    ”Sami ei ole valmennuspäällikkö, vaan maltilla mennään. Mutta hieman sen tapaista työtä kuitenkin.”

    ”Hänen kauttaan panostetaan pelaajiin, harrastajiin, pidetään huoli, että joukkueilla on riittävää osaamista käytettävissä salibandyn kanssa. Että harjoittelu on viikko- ja kausitasolla suunnitelmallista.”

    ”Talouden oikaiseminen on vaatinut sitä, että rahaa saadaan sisälle ja lisäksi kovaa kulukuuria. Kaikki ylimääräinen on leikattu. Nyt tässä on saatu käänne. Olemme hallituksessa katsoneet, että Samin rekryäminen on ensimmäinen hyvä askel.”

    Pitkän taistelun jälkeen Steelersin seurahorisontissa kajastaa valoa.

    Jos haluat tuoda omaa osaamistasi seuran hyödyksi, ota yhteyttä hallitukseen: 
    hallitus(a)steelers-salibandy.fi


    Steelersin vuosikokouksessa 31.8.2022 valittu hallitus:

    Arto Hiltunen
    Tero Aalto
    Marika Hämäläinen
    Outi Koskela
    Jarkko Lappalainen
    Kai Lindfors
    Susanna Seppänen
    John Alatalo

    Kaj Palmroth (varalla)
    Marjo Pekkola (varalla)

      Takaisin