Yhdessä olemme steelers

Keväinen kotiottelu, rakas LASB vastassa Elenian hornankattilassa. Kaikin puolin hieno peli meiltä ja ottelu on jo ratkennut kolmannen erän alussa. Pallo vierii kulmaa kohti ja vaikka olen askeleen puolustajaa perässä, päätän voittaa vielä yhden kaksinkamppailun. Harmittomalta näyttävä kaksinkamppailu päättyykin leikkauspöydälle ja 6-9 kuukauden huiliin rakastamani lajista.

Viime kausi oli suuri haaste minulle niin urheilullisesti kuin myös siviilipuolella. Päätin lähteä tutusta ja turvallisesta Helsingistä haastamaan itseäni täysin vieraassa ympäristössä isojen poikien sarjassa, Salibandyliigassa. Valtatie 3:n pätkä Helsingin ja Hämeenlinnan välillä tuli hyvinkin tutuksi, kilometrejä kertyi lähes 20 000 pelkästään treenimatkoista. Samalla minulla alkoivat yliopisto-opinnot Aalto Yliopistossa informaatioverkostojen koulutusohjelmassa. Opinnoista tuli aidosti kiinnostavia ja tärkeitä tulevaa ammattia varten. Koulusta löytyi ensimmäistä kertaa koskaan säbän rinnalle jotain tärkeetä!

***

Koko kauden tasapainottelin säbää ja koulua. Ajoittain tuntui raskaalta ajella suoraan koulusta treeneihin ja myöhään illalla kotiin, mutta oli siitä paljon hyötyäkin, että teki samanaikaisesti useampaa asiaa, jotka oli itselleni tärkeitä. Kun aidosti välittää opiskelumenestyksestä, hyvä tenttitulos tai projektisuoritus kasvattaa itseluottamusta kaikkeen tekemiseen. Pelaajien henkiset ominaisuudet ovat lajissamme vieläkin aliarvostettuja ominaisuuksia. Ilman, että olet henkisesti luja ja luotto omaan suoritukseen on kova, on todella vaikea päästä flow-tilaan. Tilaan, jossa keskityt niin paljon yhteen asiaan, että saat sen tuntumaan helpolta. Koulun kautta tulleet onnistumiset auttoivat kauden alkuaikoina, kun oli vaikeampaa, ja kasvatti halua onnistua myös säbässä.

Loukkaantuminen pisti miettimään, mitä tehdä vapautuneella ajalla. Polvi vaati enemmän lepoa kuin mihin olen tottunut. Myös siirtyminen joukkueharjoittelusta yksilöharjoitteluun oli outoa. Piti löytää jotain mihin siirtää ajatuksensa ja mistä löytää yhteisöllisyyttä. Siihen koulu oli loistava vastaus. Aallosta löytyy kaikenlaisia yhteisöjä ja porukoita, joissa pääsee kehittämään uusia taitoja ja haastamaan itseään. Päätin loukkaannuttuani, että haluan kehittyä johtajana ja oppia paremmin ottamaan vastuuta. Siihen löytyikin sitten vastaus projektimuodossa; lähdin toteuttamaan Euroopan suurinta poikkitieteellistä tapahtumaa - Dash-designhackathonia.

***

Tapahtuman järjestämisen tuoma pakotettu oppimistilanne on ollut pelkästään hyväksi ja tuonut minulle uusia ominaisuuksia, joista tulee olemaan hyötyä pelikentilläkin. Toisaalta urheilijan ominaisuuksista, esim. paineensietokyvystä, yllätyksiin reagoimisesta ja tinkimättömästä suorituslaadusta on todella paljon käytännön hyötyä niin koulussa, kuin tapahtuman järjestämisessäkin. Jatkuvasti voi kehittyä ja oppia, mutta oli tilanne mikä tahansa, tekemisestä ei tingitä ja kaikki viedään loppuun asti.

“Teräs taipuu, ei murru” toimii myös kentän ulkopuolella.

Mahtavaa salibandykautta kaikille, nähdään Elenialla!

-Axel Cedercreutz #7

Kirjoittaja on 21-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva miesten edustusjoukkueen pelaaja, jonka tavoitteena on palata vakavan loukkaantumisen jälkeen salibandykentille kauden 2017-2018 aikana. Kaudella 2016-2017 Axel teki debyyttinsä Salibandyliigassa ja ehti viimeistellä kolme maalia ennen kevään loukkaantumistaan.

 

  Takaisin