Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Kuva: Saipa Salibandy

    Steelersin miesten F-liigajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi on valittu kolmivuotisella sopimuksella Mikael de Anna, 35.

    Turkulaislähtöisen de Annan kaksi edellistä kautta ovat kuluneet korkeimmilla sarjatasoilla: äskettäin päättyneellä kaudella 2020–21 de Anna oli lappeenrantalaisen SaiPan päävalmentaja. Saipa sijoittui Divarin runkosarjassa neljänneksi (16 voittoa, 10 tappiota), ja pääsi pudotuspeleissä välierävaiheeseen, jossa Kirkkonummen Rangers oli sitä vahvempi.

    Kaudella 2019–20 de Anna valmensi Turun TPS:n liigajoukkuetta yhtenä valmennustiimin valmentajista.

    Mikael de Anna on kokenut valmentaja. Hän on 2000-luvun alussa alkaneella valmentajanurallaan valmentanut liigan ja Divarin lisäksi Suomessa kaikkia ylimpiä juniori-ikäluokkia, ABCD, sekä kakkosdivaria. Lisäksi takana on kolme kautta Sveitsissä kahteen eri otteeseen, viimeksi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla divarijoukkue Davosin päävalmentajana. Hän toimii myös Italian salibandymaajoukkueen päävalmentajana, ja tässä tehtävässä takana on kahdet MM-karsinnat.

    ”Hirveästi en ole ohituskaistoja valmentajan urallani käyttänyt”, de Anna sanoo.

    ”Salibandy on aika paljon sanellut elämässäni kaikkia ratkaisuja, olen siis siirtynyt salibandyn perässä ja hakenut sitten tarvittaessa siviilitöitä.”

    de Anna on maisteri ja opiskellut Turun yliopistossa italian kieltä ja kehitysmaatutkimusta.

    ”Tavallaan voi ajatella, että sähly on vienyt aikaa paljon ihmissuhteiltakin, mutta ei tässä missään uhrin roolissa kuitenkaan olla. Aika paljon on kaikenlaista sählyn parissa kaluttu.”

    F-liigajoukkueen päävalmentajuus on looginen askel eteenpäin. SaiPassa de Annalla oli vielä sopimuskausia jäljellä, mutta Steelers ja SaiPa pääsivät sopimukseen yksityiskohdista ja näin de Anna pystyi siirtymään Hämeenlinnaan.

    ”Valehtelisin, jos sanoisin että tiedän hirveästi Steelersistä joukkueena”, de Anna myöntää.

    ”Viime kausi meni eri sarjatasolla kuin missä Steelers pelaa. Sitä edellisellä kaudella Tepsin kanssa tietysti pelattiin kaksi kertaa Steelersiä vastaan, eli joku kuva on. Joukkueessa on paljon nuoria, taitavia pelaajia, sen tiedän. Jo silloin toissa kaudella oli esimerkiksi Steelersissä meitä vastassa useita 2001-syntyneitä pelaajia, joten aika kokeneita nuoria pelaajia he siis ovat”, de Anna sanoo.

    Hän kertoo, että siirtyminen Hämeenlinnaan ja Steelersiin tapahtui nopeasti.

    Steelersin edellinen vastuuvalmentaja Tommi Ojala irtisanoutui vapun alla, ja Steelersin liigajoukkueen taustat ovat siitä asti paiskineet hartiavoimin töitä uuden valmentajan löytämiseksi. de Annan puhelin soi viikko sitten, joten asiat ovat edenneet nopeasti.

    ”Kun puhelin soi ja alettiin käydä asioita läpi, niin mulle syntyi todella vakuuttava kuva Steelersin toiminnasta. Esimerkiksi mun taustat oli tutkittu tarkkaan ja sieltä tuli täsmäkysymyksiä. Tässä kevään aikana on tullut joitain muita kyselyitä ja tämä oli selkeästi niihin verrattuna ihan eri tasolla.”

    Haatattelussa paljastuu, että de Anna on kiinnostunut elämästä laaja-alaisesti ja urheilu on vain yksi asia. Hän esimerkiksi sanoo, että ei ollut ”mikään kovin hyvä” salibandynpelaajana.

    ”En ole erityisesti mikään urheiluihminen. En esimerkiksi seuraa Valioliigaa tai muita tällaisia. Jenkkifutista seuraan todella tarkkaan, mutta en oikeastaan muuta urheilua”, de Anna sanoo.

    Amerikkalaisessa jalkapallossakin häntä kiinnostaa lajin kulttuuri ja asema amerikkalaisessa elämänmenossa enemmän kuin urheilu.

    ”Se että mun identiteetti ei ole urheilussa vapaa-ajalla, tuo ehkä terveellistäkin etäisyyttä. En ole mikään kaupungin kunkku, kun voitetaan, mutta en myöskään surkein jätkä, jos hävitään.”

    Vapaa-ajalla de Anna kuuntelee podcasteja ja lukee kirjoja sekä harrastaa pyöräilyä ja kävelylenkkejä. Yksittäisen pelaajan näkökulmaa itse peliin de Anna ei liiemmin pohdi valmentajana.

    Mihin hän siis keskittyy valmentajana?

    ”Saan parhaat ideat urheiluun ihan muualta kuin urheilusta. Oivalluksia elämästä, asioita, mitä voisi soveltaa. Niitä tulee, kun vaikka lukee jotain kirjaa, missä joku kuvailee tarkkaan jotain ympäristöä, sen ihmissuhteita ja verkostoja, se saa pään raksuttamaan ja ajattelemaan asioita,”

    ”Kun tajuaa ihmisten motiiveja eri kulmista, niin siitä syntyy ajatuksia, mitä voi hyödyntää. Kun tajuaa, että pelaajilla on vaikka erilaisia intohimoja ja tavoitteita.”

    ”Mutta en siis tarkoita tätä millään selfhelp-elämäntapaopas-tyylillä”, de Anna täsmentää.

    ”Tää on ihmisten kanssa toimimista ja toimintaympäristönä on sähly. Kaikki on omina henkilöinään mukana ja yhdessä yritetään tehdä yhteistä juttua niin hyvin kuin voidaan.”

    Steelersin puheenjohtaja Arto Hiltunen on erittäin tyytyväinen siihen, että de Anna saatiin miesten päävalmentajaksi. Myös helpotusta on ilmassa. Toukokuu on ollut vaativa kuukausi päävalmentajan paikan jäätyä tyhjäksi juuri kesäkauden alla.

    ”Teimme Mikaelin kohdalla taustatyöt tarkasti. Sieltä tuli viestiä helposti lähestyttävästä ja tykätystä valmentajasta. Yhden mielipiteen mukaan Mikael de Anna on jopa yksi suomalaisen valmennuksen tulevaisuuden nimiä. Pystyy sitouttamaan pelaajat yhteiseen asiaan, vahvuuksia pelin ymmärrys ja taktinen näkemys”, Hiltunen luettelee.

    ”Kaikkiaan kävimme läpi 33 nimeä, ja loppumetreillä keskusteluiden ja selvittelyiden jälkeen oli kalkkiviivoilla kaksi kandidaattia.”

    ”Ratkaisevaa Mikaelin valinnassa oli myös se, että hän muuttaa Hämeenlinnaan. Hänellä on siis mahdollisuus osallistua varsin täysimääräisesti joukkueen tapahtumiin”, Hiltunen sanoo.

    Mikael de Anna sanoo, että ei juuri ehdi toukokuussa viettää aikaa Hämeenlinnassa, mutta suunnitelmissa on alkaa käydä pelaajia läpi puhelimitse.

    ”Ja alan katsoa läpi videoilta viime kauden pelejä. Siitä se lähtee.”

      Takaisin