Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Teräsmiehet kruunasivat kautensa loistavalla vierasvoitolla. Kuva: Riku Hasari

    Otsikko on lainaus entisen Steelers-peluri Mico Pihlajisen Twitter-tililtä divarikaudelta 2013-2014, kun Steelers kiri Kauhujen talossa FBC Turkua vastaan kolmen maalin takaa ensin tasoihin ja jatkoajalla voittoon. Lausahdus on siitä lähtien jäänyt elämään seurassa ja nuo sanat kuvastavat myös runkosarjan viimeistä peliä SPV:tä vastaan ja koko Teräsmiesten kautta Salibandyliigassa. Steelers oli takaa-ajajan paikalla ottelun kaksi ensimmäistä erää, mutta punnersi väkisin voiton numeroin 5-7 (2-0, 2-2, 1-5) ja näin ollen varmisti paikan Salibandyliigassa kaudelle 2017-2018.

    Ottelun ensimmäisessä erässä ainoat tilastomerkinnät olivat pitkään Teemu Metsälän ja Jyrki Holopaisen samassa ajassa saadut kaksiminuuttiset. SPV kuitenkin siirtyi kahdella pikamaalilla 2-0 johtoon ja näistä lukemista siirryttiin myös ensimmäiselle erätauolle.

    Toisessa erässä Timo Johansson (2+1) toi Teräsmiehet maalin päähän ylivoimalla ajassa 27:39 Nico Jonaesonin (2+1) syötöstä. SPV kuitenkin onnistui tämän jälkeen kahdesti ja näytti siltä, että Seinäjokelaiset pääsevät tauolle kolmen maalin johdossa. Jonaeson kuitenkin löi pukukoppimaalin 40 sekuntia ennen toisen erän päätteeksi lyöden alkutahdit keskiviikkoillan kirille.

    Viimeinen kolmannes pelistä tarjosi pelkän tulospalvelun kautta seuranneille hämeenlinnalaisille varmasti koko rahalla draamaa varsinkin kun samaan aikaan tilanteet muilla pelipaikkakunnilla olivat yhtä jännittävät kuin Seinäjoella. Ensin Iiro Nurminen (1+2) toi Teräsmiehet maalin päähän heti erän alkuun. Takaa-ajo tuotti tulosta erän puolessa välissä, kun ensin Johansson tasoitti ottelun ja 14 sekuntia myöhemmin Tuomas Mikkolan viivalaukaus vei vieraat johtoon. SPV:n Harri Karjala otti vielä kolme minuuttia myöhemmin jäähyn, joka avasi mahdollisuuden pelin ratkaisuun. Henri Urmas kuitenkin tasoitti ottelun alivoimalla kolme sekuntia ennen jäähyn päättymistä. Nurminen kuitenkin katkoi minuuttia myöhemmin SPV:n pelin keskialueella ja tarjoili poikittaissyötön Metsälälle. Laukaus osui Peliveljien puolustajaan ja kimposi maaliin. Nico Jonaesonin lyötyä vielä viimeisen niitin tyhjään maaliin Teräsmiehet varmistivat sarjapaikkansa 5-7 vierasvoitolla.

    Päävalmentaja Jussi Sihvosen pelin olennainen sanoma pelin jälkeen oli selvä:

    - Tänään ratkaiseva tekijä oli voitontahto ja olen erittäin ylpeä että meidän kausi loppuu jo maaliskuussa vaikka se kuulostaakin hauskalta. Maajoukkuetauon jälkeen esiintynyt Steelers kertoo siitä, että tästä joukkueesta kuullaan vielä ja olen erittäin ylpeä jokaisesta jätkästä.

    SPV-ottelua voidaan peilata Steelersin miesten edustusjoukkueen kauteen. Kabinetilla pienimuotoisen kohun ja arvostelevien kommenttien saattelemana Salibandyliigaan ja kaikkien medioiden tuomion mukaan suoran putoajan viitta harteille. Ensimmäisestä 11 sarjapelistä 3 pistettä ja henkisesti raskaita tappioita hyvienkin peliesitysten jälkeen. Kuukauden maajoukkuetauon jälkeen uudestisyntynyt Teräsmiesryhmä otti 15 pelistä 9 voittoa ja hävisi vain 6 peliä, mukana viiden ottelun voittoputki. Tuloksena kaudesta suora sarjapaikka vasten kenenkään ulkopuolisen odotuksia. Nuori joukkue jatkaa kasvuaan ja voidaan sanoa, että tarina on vasta alussa. Taipuu, ei murru.

    Kiitos kannattajille ja yhteistyökumppaneille kaudesta 2016-2017, palaamme vielä tarkemman tilastokoonnin tiimoilta asiaan ja sitten katseet ensi kauteen! Yhdessä olemme Steelers.

    Ottelutilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/spv-steelers/3502/1267

    Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=VMLMOaHZoDM

    Maalikooste: https://www.youtube.com/watch?v=asqfQq-VL3w
     

     

     

    Tagit: miehet  
      Takaisin