Yhdessä olemme steelers

Uutiset

  

  • Steelersin miesten edustusjoukkue pääsee jälleen tositoimiin, kun bussin nokka suunnataan keskiviikkona kohti Turkua ja Marli Areenaa. TPS:n riveissä Teräsmiehet tervetulleiksi Turkuun toivottaa pitkäaikainen Steelers-pelaaja Sami Saarinen.

    Teräsmiesten otteet ovat olleet alkukaudella pirteitä, mutta pistepotti on harmittavan usein valunut käsistä heikkojen kolmansien erien ja niukkojen tappioiden myötä. Sijoitus on tällä hetkellä 12. neljän tappion ja yhden voiton myötä, mutta maaliero -2 ja lupaavat otteet antavat odottaa hyvää. Pistepörssissä kärkisijat miehittävät kentällinen Nico Jonaeson (7+3) – Iiro Nurminen (3+7) – Daniel Megyaszai (6+1). Kolmikon ulkopuolelta täytyy nostaa vielä Timo Johansson, joka on iskenyt kauden viidessä ensimmäisessä pelissä viidesti. Tomi Aaltonen on torjunut maalin suulla kolme ottelua torjuntaprosentilla 81,32.

    ***

    Kesällä mm. SSV-kaksikko Jani Hyytiäisellä ja Lauri Stenforsilla vahvistunut TPS on niin ikään pelannut ailahtelevasti ja kärsinyt useita niukkoja tappioita. Kolme ottelua putkeen hävinneet turkulaiset käänsivät kelkkansa edellisessä pelissä voittamalla Kooveen vieraissa lukemin 5-6 ja löytyvät sarjataulukosta sijalta seitsemän.  TPS:n riveistä kovimmassa tehovireessä alkukaudella ovat olleet viidessä pelissä tehot 9+2 iskenyt Jani Hyytiäinen sekä Ville Hirvisuo (3+7).

    ***

    Mustavalkoisten ykköskentän vasemmassa laidassa viime ja tällä kaudella viilettänyt Sami Saarinen odottaa mielenkiinnolla tutun joukkueen kohtaamista.

    -Hieno tapahtuma kohdata kavereita ja mukava pelata, kun vastassa tuttu seura ja pelaajat joista osan kanssa tuntenut jo ihan junnuna. Päästään vielä mukavasti kotikentälle Marli Areenalle pelaamaan ekaa kertaa tällä kaudella ja toivottavasti myös Steelersin fanibussi löytää Marlille niin saadaan hyvä meininki puolin ja toisin.

    Luonnollisesti Samilla löytyy myös tietoa vastustajasta.

    -Steelers varmaan pelaa tiukkaa keskustan puolustuspeliä ja iskee kovaa vastaan taitavien äijien avulla. Uskon, että pelaamalla kovalla tempolla ja haastamalla Steelersiä omassa puolustuspäässään ollaan vahvoilla. Niin ja tuskin Vahtokari tämän kommentin jälkeen pelaa, mutta täytyy kertoo jätkille, että etukulma on auki, heittää Saarinen pienen hymyn kera.

    -Steelers on tehnyt sarjan kuudenneksi eniten maaleja ja on pelannut vähiten pelejä, joten ratkaisuvoimaa löytyy tuttuun tapaan Nurmisen, Jonaesonin ja Megyaszain johdolla, toki Johanssonia ja Honkasta unohtamatta. Hereillä pitää siis olla.

    ***

    Teräsmiesten riveistä kohtaamista odottaa erityisen paljon tämän viikon #somepelaaja Aleksanteri Ihalainen, joka on Sami Saarisen monivuotinen ketjukaveri.

    -Onhan se erittäin mukava kohdata Divarin parhaaksi itsensä nimennyt Super-Sami. Laiteltiin tuossa viestiä ja vähän vaikuttaisi, että puntti taitaa kohtalaisesti pojalla tutista.

    Teräsmiehillä on Ihalaisen mukaan selvä tavoite, kun peli vihelletään TuTon kotiluolassa käyntiin.

    -Ehjä 60-minuuttinen on selvä joukkueen tavoite otteluun lähdettäessä. Aikaisemmissa peleissä on ollut paljon hyviä hetkiä, mutta myös virheitä ja heikkoja vaiheita jotka on maksaneet pisteet. Suorittamisen täytyy olla tasaisempaa.

    ***

    TPS-Steelers ke 19.10. klo 18:30 @ Marli Areena, Turku. Ottelun tulosseuranta ja kokoonpanot täältä.

      Takaisin