Tervetuloa Steelers Hämeenlinna ry:n syyskokoukseen!
Syyskokous on seuran tärkein päätöksentekotilaisuus, jossa jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa seuran toimintaan ja tulevaisuuteen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten viime vuoden tilinpäätös, vahvistetaan toimintakertomus, toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Syyskokous valitsee hallituksen jäsenet alla olevien sääntöjen mukaisesti.
Seuran hallitus esittää syyskokouksessa, että yhdistyksen säännöistä poistetaan kevätkokous. Käytännön toiminnassa kevätkokouksen hyötyä ei tällä hetkellä tunnisteta, eikä sille ole ollut selkeää tarvetta seuran päätöksenteossa hallinnon kannalta. Sääntömuutoksen myötä yhdistyksen päätöksenteko keskitettäisiin syyskokoukseen, jossa käsitellään jatkossakin kaikki keskeiset asiat, kuten tilinpäätös, toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja talousarvio. Kevätkokouksen sijaan hallitus käsittelisi huhtikuun kokouksessaan arviot tulevan kauden pelaajajäsenen toimintamaksusta, jäsenmaksusta sekä salimaksuarvion erillisen kevätkokouksen sijaan.
"Näin toimimalla saisimme joukkueille arviot tulevasta pelikaudesta samoin kuin ennen mutta ilman sääntömääräisen kevätkokouksen järjestämistä. Steelers Hämeenlinna ry:n tilikausi päättyy vasta toukokuun lopussa ja tilinpäätös vahvistuu kesän aikana syyskokousta varten niin kevätkokouksen järjestäminen ei ole hallinnollisesti järkevää. Näin toimimalla myös mahdollistettaisiin syyskokoukselle enemmän mahdollisuuksia toimia mikäli tilinpäätös on ollut alijäämäinen tai ylijäämäinen. Tämä muutos selkeyttäisi ja keventäisi seuran hallintoa yhden kokouksen verran ja vapauttaisi vapaaehtoisten aikaresurssien käyttöä. Mikäli tarvetta ylimääräisille kokouksille ilmenee, voidaan sellainen aina kuitenkin kutsua koolle yhdistyslain mukaisesti." Toiminnanjohtaja Sami Saarinen kertoo
Ajankohta: 21.8.2025 kello 18.00
Paikka: Loimua-areenan neuvottelutila ( 2.krs)
Kenelle: Kaikille seuran jäsenille.
Tutustu seuran sääntöihin täältä.
Esityslista syyskokoukseen (sääntömääräiset asiat):
Seuran syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Kokouksen avaus:
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan ja kuulemaan seuran kuulumisia!
18.08.2025 15.54 | Vanhemman muistilista - Näin valmistaudut kauteen |
11.08.2025 08.01 | P8 - Toiminta käynnistyy 4.9.2025 |
06.08.2025 10.10 | Kutsu syyskokoukseen 21.8.2025 |
04.08.2025 14.55 | Juniorijoukkueet uuteen kauteen! |
02.08.2025 09.17 | Näin seuraat kauden kulkua! |
28.07.2025 16.27 | Steelers & Stadium |